Vasemmassa ranteessa usein pidettävät punaiset langat eivät ole osa perinnettä, muotia tai tapa ilmaista kuuluvansa johonkin joukkoon. Nauhaan liittyy paljon tarkasti harkittuja yksityiskohtia. Ne yhdistettynä ymmärrykseen siitä mitä nauhalla halutaan saavuttaa, muodostavat yhdessä vahvan suojaavan työkalun.
Oletko koskaan kuullut pahasta silmästä? Yhdysvaltain siirtomaissa sitä kutsuttiin nimellä ”hajusilmä” (Stink eye). Hepreaksi se onayin ha’ra. Italiaksi mal ochio, espanjaksi mal ojo, farsiksi (Irania) bla band. Kaikilla näillä kulttuureilla, sekä monilla sadoilla muilla, on olemassa sille oma ilmaisunsa. Mutta mistä siinä on kyse?
Kyseessä on voima, jolla voi aiheuttaa kohtalokasta vahinkoa pelkän katseen välityksellä.
Punaista lankaa käytetään pahalta silmältä suojautumiseen. Paha silmä on erittäin voimakas negatiivinen voima. Se viittaa epäystävällisiin katseisiin ja tylyihin tuijotuksiin, joita joskus saamme ympärillämme olevilta ihmisiltä. Kateelliset silmät ja sairaat katseet vaikuttavat meihin pysäyttämällä ymmärryksemme siitä, miten voisimme antaa täyden potentiaalimme jokaisella elämän osa-alueella.
Kabbalan mukaan on aina muistettava kuinka tärkeää on kohdata ongelmat ja niiden negatiiviset vaikutukset. Ne jotka eivät ymmärrä tätä ja rakentavat suojamuurin positiivisten ajatusten ja ennakoinnin kautta, joutuvat helposti uhreiksi.
Kabbala opettaa, että voimme poistaa negatiiviset vaikutukset, ja mikä tärkeintä, meillä on mahdollisuus hävittää negatiivisuus ikuisiksi ajoiksi. Kabbalan viisauden kautta tarkasteltuna silmän voima voi muuntua tuhoavasta voimasta aivan yhtä voimakkaaksi parantavaksi välineeksi.
Rachel ja punainen lanka
Vanhan käytännön mukaisesti punainen lanka kierretään seitsemän kertaa suuren ”ihmiskunnan äidin” matriarkka Rachelin hautakiven ympärille ”latautumaan”. Jaakobin vaimo Rachel synnytti monien hedelmättömien vuosien jälkeen kaksi poikaa, Joosepin ja Benjaminin. Benjaminin synnytyksen aikana, Rachel kuoli, ja hänet haudattiin Jerusalemin ja Beetlehemin väliselle tielle Israeliin. Kun punainen lanka on kieritetty hänen haudan ympärille, se kerää Rachelin mystisiä voimia.
Tämän jälkeen punainen lanka katkotaan pätkiin, ja siitä sidotaan ranneke vasempaan käteen. Kabbalistit opettavat kehon vasemman puolen olevan sekä sielun että kehon vastaanottava puoli. Pitämällä punaista lankaa vasemmassa ranteessa, voimme vastaanottaa elintärkeää suojaa samoilta energioilta, jotka ympäröivät Rachelin hautaa.
Se myös antaa meille mahdollisuuden ottaa Rachelin suojaava voima mukaamme mihin tahansa ja hyötyä siitä koska tahansa.
Kabbalistit uskovat, että etsimällä pyhän henkilön, kuten Rachelin, Valoa, me voimme käyttää heidän voimakasta voimaansa auttamaan meitä. Kabbalan mukaan Rachel edustaa fyysistä maailmaa jossa elämme. Hänen suurin toiveensa on suojella ja puolustaa kaikkia hänen lapsiaan pahuudelta. Kun sidomme punaisen langan vasempaan ranteeseemme samalla kun lausumme voimakkaan Ana Be’Koach -meditoinnin, sinetöimme hänen voimakkaan suojelevan energian poistamaan negatiivisia vaikutuksia, jotka voisivat muutoin aiheuttaa meille harmia.
Paha silmä Zoharissa
“Henkilö, jota riivaa paha silmä, kantaa mukanaan silmää, jolla on negatiivinen tuhoava voima;Näin ollen sitä kutsutaan “maailman tuhoajaksi”, ja ihmisten tulisi olla varuillaan, eikä päästää näitä henkilöitä lähelle, jotta he eivät pääse loukkaamaan!”- Zohar I, p.68b
Kuinka punaista lankaa käytetään
Pyydä jotakuta sinulle rakasta henkilöä sitomaan punainen lanka vasempaan ranteeseesi. Ensiksi, anna heidän sitoa punainen lanka ranteeseesi normaalilla solmulla. Tämän jälkeen tehdään kuusi solmua lisää niin, että solmuja tulee yhteensä seitsemän kappaletta. Nyt tee lupaus itsellesi, että pysyttelet kaukana negatiivisista ajatuksista etkä puhu pahaa muista. Tämän jälkeen pyydä nauhan sitonutta henkilöä lausumaan Ben Porat -meditointi, joka estää muita antamasta sinulle pahaa silmää. (Molemmat meditoinnit löytyvät punaisen langan pakkauksesta.)
Mikä tekee Kabbalah Centren punaisesta langasta uniikin?
Joka vuosi oppilaat ja opettajat näkevät paljon vaivaa luodakseen ja jakaakseen tätä työvälinettä. Prosessiin kuuluu seuraavia vaiheita:
Hanki oma lankapakettisi tästä! Lanka riittää ranteen paksuudesta riippuen kolmesta kuuteen rannekkeeseen. Paketista löytyvät ohjeet rannekkeen tekemiseen ja tarvittavat meditoinnit.